Kevättä ja muutosta ilmassa. Olen stressannut viimeiset kaksi kuukautta niin paljon ettei ole kuukautisia. Ei unta eikä nälkää ellei ole krapulassa. Lopputyö on valmis. Kaikki olivat ylpeitä, minäkin olin hetken onnellinen. Sain kesätyöpaikan lehdestä. Erottiin poikaystävän kanssa. Ihan yhteisestä päätöksestä. Olisi pitänyt tehdä se aiemmin jo, mutten uskaltanut. Nyt minun ympärilläni on neljä miestä. En tiedä olenko kiinnostunut kenestäkään heistä. En tiedä olenko kiinnostunut mistään. Entä jos olenkin saavuttanut jo kaiken? Rakkautta ja menestystä ja surua ja menetyksiä?  Voinko nyt sanoa eläneeni hyvin ja jättää kaiken taakseni? Vai onko elämällä jotain tarjottavaa? Pelkään kuluttavani itseni rikki. Työnarkomaani, kunnianhimo, menestyksen jano, perfektionismi, masennus, ahdistus, suru, painajaiset ja sekavat ihmissuhteet. Jaksanko kantaa niitä? Jaksanko kantaa itseäni, olen päässyt jo kauas, lähelle valoa ja onnea mutten jaksa hymyillä. En jaksa näytellä kaiken olevan hienosti.  Ja silti teen niin. En ole rohkea, en ole mitään.

Kun sain ylpeyden nieltyä ja menestyksestä liikaa olalle taputteluja, uusia ystäviä ja olin suosittu, minä hajosin. En päässyt viikkoon kouluun. En syönyt mitään. Näin painajaisia kun suljin silmäni. Tunsin seinillä tummia varjoja jotka kertoivat etten ansaitse mitään. Vaikka olen tehnyt paljon töitä, paljon hyvää jälkeä. Paljon sellaista josta minun kuuluisi tuntea mielihyvää. Jokin naurahtaa sisälläni. Se ei ole hauskaa naurua. Se kohottaa ilkeästi kyyneleet silmiini.

 

Tuli vappu. Join kolme päivää alkoholia. Olin korkealla, puhalsin saippuakuplia ja uskalsin katsoa ihmisiä silmiin. Aurinko laski, humalakin laski. Kun kävelin yöllä kotiin, sain tekstiviestin oudosta numerosta. Soitin siihen ja tunnistin miehen äänen muutaman viikon takaa. Sovimme tapaamisen. Olin sielläkin humalassa, hän minulle kuskina. Suutelimme. En ole koskaan suudellut ketään sellaista jonka kanssa en seurustele. Tunsin jotain kummallista tai en yhtään mitään. Hän haluaa tavata uudelleen. Minä keksin tekosyitä ja pelkään rakkautta. Tarvitsen nyt aikaa itselleni. Olen ollut liikaa vauhdissa enkä jaksaisi tätä aurinkoa ja lämpöä. Rakkautta, jota minulle tarjotaan. Jota en osaa ottaa vastaan. Kukaan ei vie jalkoja altani. Paitsi tämä pimeyden kuilu, jonka reunalla seison aina syvemmälle vaipuen.