Kellastuneet lehdet alkavat väistymään talven tieltä. Ne putoilevat maahan vinkuen kuin ruosteiset portit, vaikeroiden minulle: "Katso nyt itseäsi." Mutta minä kuljen limaisien lehtien läpi, välillä pää pystyssä, vahvempana kuin kukaan teistä, välillä polvillani raapien multaa epätoivoni kuoreksi.