Ravintoa liian vähän ja alitajuntani viestittää minulle aivan vääriä sykkeitä laihduttaen minua vaikka minun täytyisi syödä. Olen huomannut myös itsessäni entistä turhamaisempia piirteitä, en uskalla katsoa ihmisiä silmiin, väistelen vilkaisemasta ohikulkevien autojen tuulilaseihin, aivan kuin ne sieltä tuijottaisivat minua haluten ajaa päälleni, sen takia etten miellytä. Ajattelen ulkonäköäni, puhetapojani, käyttäytymistäni, kävelemistäni, miten syön, miten kuuntelen musiikkia, miten puhun linja-autokuskille, miten kosken hiuksiini ja miten hymyilen, näkevätkö ne ja nuo kauniit tytöt tuolla, tuo tärkeännäköinen nainen tai harmiton pikkulapsi, ajattelevatko he, että olen hirvittävä enkä kuulu tänne, en mihinkään, minua ei täytyisi olla pilaamassa heidän kesäpäiväänsä, loman alkamisia, ja itsevarma, täytyy olla itsevarma, onhan minulla sentään korkokengät jalassa, ei niillä voi kyyryssä kävellä, eikä pukeutua säkkeihin kun on noin laiha ja siro mallivartalo, ja minä mietin itseni rikki.

Tuokaa öihini varjoja
en kestä nähdä käsiäni hämärässä
en epävarmuuttani aamuauringossa
tuokaa öihini varjoja