Lumi heijastaa tuhkaista valoa minun ympärilleni ja kauan kadoksissa olleet ajatukset alkavat tyhjetä vapaiksi, kohoten muiden kasvoille terävinä lumihiutaleina. Unet ovat yllättävän värikkäitä ja selkeitä, ohjeita pään sisäisen myrskyn selvittämiseksi.
Eräs päivä minä lähdin taas matkoilleni, mutta kaikki muuttui;
En kyennyt enää istumaan turvallisen hiljaa etupenkillä, sillä minulla ei ole koskaan ollut turvallisen hiljaista, tasapainoista oloa eikä mitään keskusteltavaa. Ainoastaan teeskentelyä siitä, että kaikki todellisuudessa olisi hyvin.
Kyynelehdin aluksi hiljaa, yritin viimeisillä voimillani vääntää huuliani hymyn kaarteille, kestin taas pienen hetken aivan vaiti. Äiti laittoi radion isommalle kuullakseen mitä sieltä soi, katse tiukasti tiessä, ei ikinä minussa, ei hän halua tietää mitä minun sisälläni on.
Radiokanava soitti Apulannan tunnetuinta teiniherkistelykappaletta "Ilonaa". En tiedä miten se yhtäkkiä vaikutti minuun niin etten kestänyt enää, purskahdin täydelliseen itkuun. Äiti oli nähnyt kyynelpisarani viimeksi silloin kun olin pikkulapsi. Hengitin hätäisesti ja kerroin nopeasti miltä minusta tuntuu.
Äiti sammutti radion, sanoi muutaman mitäänsanomattoman lauseen ja oli loppumatkan hiljaa, ymmärtämättä.

"Ei kaikki varjo
ole kuolemaa.
Lumisateessa havun alla
palaa kynttilä,
ikuinen levon valkeus
katseesi avaruuksissa."
Niilo Rauhala