Minussa kapinoi jokin ja se tahtoisi kiihtyä äärimmilleen. Olen ollut nousussa, ylämäessä, korkealla taivaalla. Saan huomiota miehiltä, saan kuulla olevani kaunis. Saan paljon yhteydenottoja, saan liikaa. Minulle ei kelpaa kuka tahansa. Tulen toimeen melkein kaikkien kanssa mutten rakastu keneenkään. Nykyinen parisuhteeni on toinen. Toinen ensirakkauden jälkeen. Tunteet ovat laimentuneet puolella ja haluaisin tuntea paljon enemmän. Toivon ajan auttavan siihen, mutta kuinka kauan kannattaisi odottaa? En saa omista tunteistani selvää enkä kuitenkaan osaa ketään jättää. Tähän on nyt ryhdytty niin täytyy ryhtyä kunnolla.
Silti se pieni osa minusta tahtoisi viedä minut kokonaan. Erakoitua, jäädä yksin taas oman mielen vankilaan. Laihtua, surkastua, syntyä puoli-ihmiseksi jos ihmiseksi ollenkaan. Jäädä pois kaikesta, sammua.
Viina tekee sosiaaliseksi, paljon uusia kontakteja. Kaikki nauravat. Minä oksennan aamulla ja vihaan itseäni. Vartalo tärisee ja olen niin väsynyt. Viina turruttaa. Ilman sitä olisin surullisempi koska ymmärrän enemmän. Minun täytyy miettiä mitä oikeasti tahdon, pelkään että tahdon vain miellyttää, en ole oma itseni lainkaan.