Yliherkkyys halkeilee itsevarmuuden teeskentelystä, pään sisällä juhliaan viettävät typerät ajatukset, jotka johtavat samaan tuttuun tyhjyyteen ja siihen, etten ymmärrä. Kyynelkanavat pudottavat syövyttäviä eritteitään iholleni ja minun vartaloni luovuttaa, antaa tehdä murtumia.
Minä painaudun taas aivan pieneksi, näkymättömäksi ja vaivun uniini, sinuun. Kävele ohitseni, sillä sinä olet minulle jo kuollut ja haudattu. Mutta sinä jäät, sillä pakotan sinut aina valvetilassa kauas pois. Halveksiva katseesi menee mekkoni sisään ja imee minusta kaiken mikä joskus eli sinua varten.

Menneiden raskasta multaa kannan yhä mukanani kulkiessani päivistä seuraaviin, koskaan osaamatta päästää irti.