Tänään tarvittiin paljon kofeiinia ja väkinäistä hymyilyä, oli ensimmäinen työpäivä. Uusia ihmisiä ja uuden oppimista, päivä kului alkuhermoilun ja huonosti nukutun yön jälkeen siedettävästi. Minua ei harmita olla koko päivää toimistossa kun ulkona on helle, inhoan aurinkoa ja kauniita ihmisiä vähissä vaatteissaan, he uskovat niiden hellepäivien jatkuvan ja on hyvä pitää heitä siinä uskossa. Olisi hyvä minunkin säästää nämä ajatukset sadepäiville, mutta tähän ei vaikuta mikään, ei sää tai vuodenaika, ei se, että juuri äsken hymyilin, tämä surullisuus elää minussa.
Vanhemmat ovat riidelleet viime aikoina paljon raha-asioista, lapsuuden eroamispelot palaavat mieleen, tavaroiden heittely ja itkuiset rakkaudentunnustukset. Talon myyminen on edessä, hyvästit lapsuudenkodilleni joka on täynnä muistoja, joita toisinaan rakastan ja toisinaan kurkku täynnä sydänverta ahdistun niistä, mutta tahtoisin silti palata tänne aina välillä enkä johonkin uuteen, jossa ei ole elänyt ikinä.
Kohtasin tänään ihmisiä menneestä, puolituttavia jotka katsoivat pitkään, yhä heidän silmissään samaa halveksuntaa vaikka välissä on ollut pari vuotta.