Haikeus on jälleen hiipinyt vierelleni tärisyttämään minua, viemään yöunia. Aamulla herään siihen ettei mitään ole enää jäljellä. En tiedä, onko kaikki ihan hyvin vai todella huonosti. Me pistämme ruumiit laatikoihin ja multaa päälle kutsuen sitä luonnolliseksi. Enkä minä jaksa ymmärtää ja sanoa, että sieltä hän vilkuttelee minulle pilven reunalta.
Kuolema vilkuttelee mielessäni joka hetki ja minä herään joka aamu toivottoman pettyneenä.